keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Thank U!

Tulipas vietettyä pitkä sapattivapaa näin blogia ajatellen... :/ Ajattelin kuitenkin että whatevör sillä kuka nyt mua olis sillä välin ehtinyt kaivata?! Mua odotti kuin odottikin kuitenkin ihanainen yllätys, sillä olitte kommentoineet tosi mukavasti tohon edelliseen postaukseen. KIITOS SIITÄ! :) Sain todella lisää potkua kirjoittamiseen, vaikka kirjoitankin lähinnä omaa itseäni varten...

Paino on pysynyt samoissa lukemissa, mutta hyvä niin, SILLÄ olen joutunut olosuhteiden pakosta laittamaan syömisten suhteen vähän ranttaliksi, eli on jopa ihme ettei paino ole noussut, ja TÄMÄN takia on hyvä että paino pysyi ennallaan, kun normaalisti se ei olisi hyvä (tulipas pitkä ja rönsyilevä lausahdus). :)

Sitä perkeleen salikorttia en ole vieläkään hankkinut.. x( MUTTA tänään olisi tarkoitus mennä ja hankkia (yeah right)... EIKUN OIKEESTI, tänään on se suuri päivä kun raahaan himoläskiselluliittivalastakalistoni salille ja kauniisti hymyillen vaadin vastaanottotiskin tätiä lataamaan läpyskäni. PISTE.

Olen katsellut viime aikoina laittoman paljon thinspiration kuvia, sillä yhdessä vaiheessa olin jo repsahtaa... x( Tällä repsahduksella en tarkoita repsahtamista ahmimiseen tms, vaan antakaas kun selitän: Sain siis kuulla moooonilta ihmisiltä siitä kuinka olen laihtunut ja näytän just nyt tosi hyvältä ja "ou mai gaad etkai sä enempää aio laihduttaa?!!" - kommentteja. Sen lisäksi päälle mahtui kasa vanhoja (ja uusia, mutta pienemmällä kokolapulla varustettuja) vaatteita, ja näiden kaikkien sattumusten summana sain jonkun HETKELLISEN aivo-oireyhtymän, jossa tilapäisesti ajattelin että "heeei, eihän mun ehkä sittenkään tarvitse laihduttaa tämän enempää..." ENNENKUIN sitten taas heräsin todellisuuteen, läimäisin itseäni poskelle ja palasin takaisin katselemaan thinspis-kuvia. ;D

Jotenka nyt kaikki on ihan semihyvin ja haen taas basic-rytmiä tälle laihdutukselle. Ruokailut taas siistitään ja tosissaan KUN HAEN TÄNÄÄN sen salikortin niin maksan myös kuukauden ryhmäliikunnat ja käyn ainakin 2 kertaa viikossa ryhmäliikunnassa muun liikunnan lisäksi. Eiköhän ne kilot taas kohta karise! :D

Vitsi kun pääsisi siihen 50kg pian... PIAN!!! Malttamattomuus ei tosissaan ole valttia tässä lajissa, mutta mun tekis vaan mieli mennä ulos ja juosta niin saatanan kauan että se paino putoaa sen 4 kg!! (Okei en tosissani kuvittele että pystyisin kerran himojuoksulla pudottamaan painoani mutta noin kuvaannollisesti). Kerpele.

perjantai 15. helmikuuta 2008

At last!

Hemmetti kun se kesti! Ai mikä niin? No painon saaminen 54 kiloon. Mutta nyt se on tehty! :) Tänä aamuna vaakani näytti ensimmäistä kertaa 54 kg!!! Onnen päivä, I would say.

Ja mikä kummallisinta, en ole syönyt mitenkään ihmeellisesti (lue ihmeellisen vähän) ja silti paino on viimeisen viikon aikana mennyt tasaisesti alaspäin... Alan pikkuhiljaa taas saavuttamaan sitä kultaista keskitietä, jossa syön tarpeeksi mutten liian vähän ja silti laihdun. Kalomäärässä tämä on jotain 800-1000 kalorin paikkeilla... Viimeksi laihduin tällä tapaa sen kymmenen kiloa alle puolessa vuodessa, eli toimii.

Mua ärsyttää aivan suunnattomasti se, että jos mulla on tylsää tai liian vähän tekemistä (esim. töissä hiljainen hetki) niin heti ajattelen ruokaa ja tulee MUKA kauhea nälkä vaikka olisi syönyt tunti sitten... Sitten taas jos hösellän ja teen koko ajan jotain mielekästä, saatan huomata että "Ohops, en ole syönyt 10 tuntiin eikä vieläkään nälätä"... Eli olen ilmiselvästi tunnesyöjä, syön esim. tylsyyspäissäni.

Olen kuitenkin saanut pahimman lihomistapani kitkettyä pois, ja tämä on pääsyy laihtumiseen. Olen nimittäin jättänyt iltanapostelut pois. En kokonaan, mutta suurimmaksi osaksi. Eli ennen kun ostin karkkia illaksi, niin nyt jos mieli tekee aivan järkyttävästi jotain niin ostan hedelmiä, vihanneksia tms. terveellistä. Olokin on virkeämpi (fyysisyyden lisäksi henkisestikin) sillä en pode kauheita omantunnon tuskia iltamussuttamisesta. Yey!

Tällä viikolla en ole hirveästi kerennyt liikkumaan, mutta kuitenkin jonkun verran. Maanantaina tein crosstrainerilla 30min ja lihaskuntoa 30min sekä keskiviikkona ja torstaina olin ratsastamassa. Onneksi on vielä viikonloppu aikaa tsempata jotta saisin tämän viikon liikuntasaldoksi enemmän kuin 3 kertaa...

Hahaha, arvatkaapas mitä tapahtui tässä yks päivä?! Mun avomieheni maailman ärsyttävin exä oli mennyt tälle jotain juttua yks päivä väkisin heittämään, ja päivitellyt siinä samalla kuinka LAIHA ja nätti mä olen!!! Tiedän että tää ämmä on mulle ikuisesti katkera, joten tulipas hyvä mieli. Tekis mieli mennä sanoa sille päin naamaa että "Kiitti, ja harmi että sä itse olet noin läski ja ruma". ;D No okei, ei se oikeesti ole läski ja ruma, mutta LÄSKIMPI KUIN MÄ (ja se on pääasia), eikä edes yhtä kaunis kuin allekirjoittanut (vaikka itse sanonkin ja omakehu haisee).

En millään jaksa nyt etsiä mitään inspiroivia kuvia, joten enpä sitten etsi. :)

Stay strong!

perjantai 8. helmikuuta 2008

Punaiset päivät

Astelin tänään aamulla unisena vaa'alle, mutta silmäni rävähtivät auki sen siliän tien kun sain sisäistettyä painolukemani. Hetkisen aikaa haukoin henkeä, sillä olen viime päivät syönyt todella hyvin (siis tarpeeksi vähän ja terveellisesti), ja olin varma että paino olisi pudonnut... Sen sijaan se oli noussut 1,5 kg!! Sitten onneksi tajusin, että olen turvonnut kuin ilmapallo, koska on taas se aika kuukaudesta. Huh, kylläpäs säikäytti.

Olin eilen ratsastamassa yhtä luupää-hevosta, ja nyt on kaikki paikat niin kipeät että hyvä jos portaita pääsee ylöspäin. Hyvä niin, tietää ainakin että on tehnyt jotain ja kuluttanut kaloreita. En ole vieläkään (tuhma minä!) saanut hommattua sitä salikorttia vaikka liikuntasetelit polttelevat kivasti lompakossa, mutta syytän siitä kaikkea liikaa kiirettä, jonka pitäisi onneksi ensi viikolla laantua. Maanantaina siis salikorttia lataamaan.

kuva täältä



Tänään ajattelin tehdä crosstrainerilla ainakin puolen tunnin ohjelman ja sen lisäksi ainakin puoli tuntia lihaskuntoa sellasella hyper-super-lihastreenilaitteella, jolla voi treenata kaikki kropan lihakset.

Eilisen syömiset meni ihan kivasti:

Aamulla - Valio rasvaton jogurtti 80 kcal
Päivällä - jauhelihakeitto (itsetehty) 150 kcal
Iltapäivällä - Omena 80 kcal
Illalla - makaronilaatikko (itsetehty, kevyt) 250 kcal ja hedelmäsalaatti 60 kcal
= + 620 kcal

Koko päivän energiansaanti:
- 1600 kcal (perusaineenvaihdunta)
+ 620 kcal (syömiset)
- 350 kcal (liikunta eli ratsastus)
= - 1330 kcal.

Valitettavasti huomenna joudun juhlimaan kaverini synttäreitä, mikä tietää viinaa (=kaloreita), juhlaruokaa (=kaloreita) sekä tanssimista (=onneksi edes vähän miinuskaloreita)... Yritän pyrkiä syömään aamulla ja päivällä vain ihan pikkuisen, jotteivät päivän kalorit mene liian pahasti yli. Lisäksi pyrin juomaan kohtuudella (varsinkin sokeripitoisia siidereitä!). Harmi vain kun on se aika kuukaudesta, ja yleensä sinä aikana kroppani vaatii saada paljon mussutettavaa, ja mieluiten herkkujen muodossa. Itsekuria tarvitaan siis enemmän kuin tavallisesti!! Toivottavasti selviän hengissä...

kuva täältä


pst. Osallistuthan Mintun arvontaan?

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Salisikailua ja persoona trainer

Vaikka eilinen menikin syömisten suhteen aivan päin persettä ja söin yhteensä 1500 kcal, niin en vaivu synkkyyteen. Olen KUITENKIN laihtunut eilisestä 800 grammaa, joten runebergin mössöt ei ainakaan suoraan painuneet suurentamaan vaakani lukemaa! :) Lisäksi koin positiivisia yllätyksiä eilen, kun äiskä suostui sponssaamaan minulle uudet kengät (olen asunut viimeiset 1½ vuotta poissa äitin ja iskän nurkista ja olen tyyliin sinä aikana ostanut kaikki kenkäni omilla killingeilläni) ja sen lisäksi äiskä antoi tupon liikuntaseteleitä tassuihini! Se siis tarkoittaa vääjäämättä sitä, että käyn tänään lataamassa salikorttini, mikä taas tarkoittaa, että todellista kalorien polttamista tiedossa!! :D

kuva täältä


Olen tuon kuntosalin suhteen aika omalaatuinen tallaaja. Nimittäin latailen korttiani aina vain kuukauden kerrallaan, ja toisinaan saatan latailla sitä puoli vuotta putkeen, mutta toisinaan lataan kuukauden, sitten on pari kuukautta väliä ennen kuin lataan sen seuraavan kerran. Mutta aina kun korttini on aktiivinen, käyn salilla aivan himona! Siis about ryhmäliikunnassa vähintään 4 kertaa viikossa ja salilla kans vähintään 4 kertaa viikossa ja muun aikataulun mukaan lisään liikuntaa joka väliin niin paljon kuin mahdollista. Ja niinä kuukausina kun käyn salilla, jaksan panostaa syömiseenkin tosi paljon, sillä mieleni täyttyy ajatuksilla kuten "Miksi ostaisin nyt kilon karkkia ja heittäisin hukkaan koko viikon järkyttävät hikirääkit?". Joten aina kun salikortti on voimassa, voisi sanoa että kuntoni kasvaa kohisten ja paino tippuu huomaamatta... Miksen siis saakeli pidä sitä korttia ladattuna 24/7 kahtenatoista kuukautena vuodessa???!!! Jostain syystä se jää aina silloin tällöin lataamatta ja edellisen kuukauden hyödyt valuu pikkuhiljaa viemäriin... ARGH.

Yritän nyt tsempata itseäni jotta pitäisin salikortin ladattuna jatkossa... Paras vaihtoehto olisi ladata salikortti koko vuodeksi, mutta kun lähden kesällä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, ei ole mitään järkeä ladata korttia vuodeksi eteenpäin kun en kerran täällä hillu kuin seuraavat 6 kk... Täytyy siis vain käydä lataamassa kortti kuukauden välein.

Toinen asia, mitä olen vakavasti miettinyt, on personal trainerin palkkaaminen. Luin eilen Kunto Plus-lehdestä artikkelin personal trainereista ja se vaihvisti hinkuani entisestään. En siis tarkoita minkään huippukalliin supertrainerin palkkaamista puoleksi vuodeksi, vaan meidän salin omaa (erittäin ammattitaitoista) personal traineria pariksi kerraksi, jotta tämä voisi vedellä vähän suuntaa antavia viivoja treenaamiselleni. Mutta epäilen vahvasti, että tämä nainen ei oikein ymmärtäisi jos sanoisin ekaksi että "En suostu syömään paljoa, sillä haluan laihtua 10 kiloa eli laita vaan ruoat minimiin ja treenit maksimiin"... Ja arvatkaa nouseeko karvat pystyyn jos se heittää eteeni jonkun 2500 kcal päivää kohden sisältävän proteiinipitoisen ravintosuunnitelman ja käskee vetää ruokaa naamaan kaksin käsin, ja sitten treenataan vaan joku 4 kertaa viikossa... NO THANKS!! Pitäisi saada joku sellanen traineri joka ei laittaisi vastaan mun tavotteille, vaan auttaisi vaan kiltisti tekniikan kanssa ja antaisi vinkkejä että miten rasvan saa palamaan tehokkaimmin ja kropan kiinteytettä nopeimmiten. JA kaikista pahin juttu tän kyseisen trainerin kohdalla on se, että se on mun avomiehen (hui mikä sana! siis poikaystävän, jonka kanssa asun) äidin erittäin hyvä kaveri. Niin kiva jos se rupeaa selittämään tälle avokin äidille että mulla on orastava anoreksia enkä halua syödä ja haluan rääkätä itteeni hullun lailla..... Ääh, vaikeeta.

kuva täältä


Mites te muut: Millaista on salikäyttäytymisenne ja onko minkäänlaisia kokemuksia personal trainereista?

tiistai 5. helmikuuta 2008

Samperin Runeberg!

Niinpä. Miksi hitossa jonkun Runebergin piti mennä ja saada joku oma päivä kalenterista?? Tai olis voinu saada sen päivän, mutta olis jättänyt ne leivokset (Runebergin tortut) keksimättä (tai sen vaimohan ne keksi mut enivei)!! Jos joku ei siis vielä tajunnut, söin äsken yhden Runebergin tortun. Kyllä, sellaisen missä on SOKERITAHNAA ja HILLOA päällä!!! SIINÄ ON 400 KCAL!!! 400!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ainoa hyvä puoli tässä on, että Runebergin päivä on vain kerran vuodessa, joten näitä leivoksiakin tulee syötyä vain kerran vuodessa.

Ja toinen asia joka liittyy niin ikään tähän päivään. LASKIAISTIISTAI, mikä tarkoittaa lisää rasva-hiilihydraatti-mössöä!! Nimittäin laskiaispullien muodossa. Söin viikonlopun aikana KAKSI laskiaispullaa (tosin pieniä omatekoisia joissa vähän täytettä), mutta tänään on taas jotkut samperin kissanristiäiset ja arvaatte varmaan onko tarjolla pöydän täydeltä laskiaispullia?! Kyllä vaan, eli tämän päivän saldoon voi saman tien lisätä yhden laskiaispullankin eli 250 kcal... :'(

Eli tänään olen siis käytännössä syönyt pullamössöä 650 kcal edestä... Vitunvitunvittu. Söin aamulla myös jogurtin eli 80 kcal. Eli yhteensä 730 kcal. Ja luultavasti tulen väkisinkin syömään tänään vielä jotain ruokaakin... Nyt vituttaa sen verran rankasti, että kirjoittaminen jää tähän. Olen lihava paska, piste.

perjantai 1. helmikuuta 2008

55,0 kg - check!

Kikakika, enää 100 grammaa niin tämä tyttö varaa ajan kampaajalle! Tällä viittaan siis itselleni asettamiini painolukemiin, joiden kohdalla palkitsen itseäni ennalta määrätyllä tavalla. Painan tällä hetkellä tasan 55 kg (NE 500 GRAMMAA EIVÄT TULLEET TAKAISIN!!!) ja kampaaja-palkinto seisoo painolukemalla 54 kg. Nyt pinnistellään!

Asiasta kuudenteen, eilen valitin siitä kun kaverini kehui takapuoleni pienentyneen enkä itse uskonut väitettä ollenkan. Jotenka illemmalla otin sitten mittanauhan kauniiseen käteen ja mittasin hemo-pebani. Noh, olihan se YHDEN SENTIN pienentynyt, mutta kuka sellaisen muka päälle päin huomaa, häh??

Hittolainen, tajusin vasta että lupasin tällä viikolla laittaa niitä edistymiskuvia itsestäni... Hmm, enpä ole edes muistanut ajatella koko asiaa. Enkä todellakaan halua näyttää paljasta pintaa eli mitään bikinikuvia on turha odottaa! Eli ehkä kehtaan läväyttää esille jonkun vaatteilla höystetyn kuvan itsestäni, mutta menee valitettavasti ensi viikkoon, sillä olen lähdössä illalla toiseen kaupunkiin ja palaan vasta maanantaina.

Tällä hetkellä on jotenkin ihan yli-hyvä fiilis tästä laihdutusprosessista, vaikka en tätä minään kuurina ajattelekaan, vaan elämäntapojen lopullisena korjaamisena. Tuntuu että laihdun vaikken edes tee mitään (!), ja vaikka syön ihan liikaa... Tällä viikolla ei ole ollut muuta liikuntaa kuin maanantainen crosstrainer-harjoittelu sillä olen ollut aivan liian kiireinen edes ajatellakseni liikuntaa. Ja lisäksi söin eilen ranskalaisia ja tänään PIENEN palan TÄYTEKAKKUA, koska oli pakkopakkopakko. Joten miten voin muka laihtua??? Käyhän se mulle paremmin kuin hyvin, mutta kaiken järjen mukaan sitä painoa olisi pitänyt tulla lisää, eikä kadota... Ehkä olen vihdoin löytänyt kultaisen keskitien!! :D (yeah right)

Nyt painin kauhean moraalisen dilemman kanssa, sillä illalla olisi pakkopakko mennä erään sukulaisen synttäreille, ja arvaatte varmaan etteivät tarjottavat ole lähelläkään salaattia tai rasvatonta jogurttia... ÄH. Nomutta, maistan vain VÄHÄN vain muutamaa lajia ja kiitän kauniisti. Ryystän päälle ainakin 3 kuppia teetä joten en näytä siltä että istun nenä nyrpeänä kahvipöydässä syömättä mitään. Jep, kyllä tästä selvitään! (Tämänhetkinen äklömakea positiivisuus estää minua näkemästä kokonaiskuvaa, jossa lihon ensi viikolla 3 kiloa tämän viikon mässytysten seurauksena...)

Mites teidän perjantaihinne kuuluu? Oho, tajusin vasta että viikonloppuni alkaa virallisesti kahden ja puolen tunnin kuluttua... JIPPIJAIJEI!

Have a nice weekend!

kuva täältä

torstai 31. tammikuuta 2008

Puoli kiloa päivässä!

Huomasin vasta eilen että kommenttilaatikossani oli päällä sellaiset asetukset etteivät anonyymit saa kommentoida. Nyt asia on kuitenkin korjattu joten myös te sorretut anonyymit pääsette laukomaan mielipiteitänne aivan vapaasti. ;)

JIPPII!! Tänään aamulla vaaka näytti 500 grammaa vähemmän kuin eilen!! Tiedän varsin hyvin että tämä johtuu luultavasti nautittujen nesteiden ja ruokien määrästä ym, mutta anyway jokainen painonlasku on etappi lähemmäs tavoitetta (vaikka luultavasti nuo 500g ovat huomenna tulleet takaisin, mutta sitähän ei nyt mietitä).

Masentaa ihan tuhottomasti kun en ole liikkunut kahteen päivään... Maanantaina treenasin crosstrainerilla, mutta tiistai ja keskiviikko olivat niin täyteen buukatut, etten yksinkertaisesti ehtinyt. Yritän tänään vääntää aikaa treenaamiselle, vaikka pääsenkin kotiin vasta ennen yhdeksää illalla.

Ystävilläni on nyt päällä joku yhteinen diili että kehuvat laihtumistani kilpaa niin että ajattelen olevani jo tarpeeksi laiha jo lopetan laihduttamisen ja lihon muodottomaksi ja isommaksi kuin he... Ihan varmasti. Tänään taas yksi ystäväni totesi kun näimme pikaisesti, että "Sun peba (=pylly) on pienentyny". Thanks, mutta i don't think so! Täytyy mitata lantion ympärys kun pääsen kotiin jotta voin olla varma olemattomasta kehityksestäni kohti laihempaa takalistoa.

Tänään syömiset menivät vähän överiksi... Aamulla söin vain jogurtin (80kcal), mutta lounaaksi soin kanapihvin (joka on ihan ok), mutta sen kanssa RANSKALAISET!!! x( Ärh... Olen läski punkero ja nyt ainakin ne 500g tulevat takaisin pikkuserkkujenkin kera!!! Helvetti. No, yritän rauhoitella itsetuhoisia ajatuksiani uskottelemalla itselleni että saan silloin tällöin (HARVOIN) syödä jotain tuollaista moskaa, sillä en todellakaan pystyisi olemaan loppuelämääni ilman kaikkea roskaruokaa... Onneksi syön tuollaista moskaa oikeasti tosi harvoin, joten ei yksi kerta tapa. Mutta ahdistaa silti hiivatin paljon!!!


Ilmeisesti tuollaiseksi haluan tulla kun ranskalaisia suuhuni väkipakolla tungen... Kiva masu naisella. Vetäisin kyllä itseni narun jatkeeksi saman tien jos päästäisin itseni tuohon kuntoon.

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Taantuma

Viikonloppu meni odotetusti penkin alle... Tai no sunnuntai-iltaan asti pärjäsin mainiosti, mutta sitten maissilastut, irtokarkit ja tonnikalapasta veivät voiton. Niinpä mässytin pienen kylän edestä ja pian istuinkin vessanpöntön vierellä tekemässä tuttavuutta Ison O:n kanssa. Ja tällähän tarkoitan Oksennusta enkä sitä toista Isoa O:ta...

On vaan erittäin hankalaa tuo oksentaminen iltaisin. Nääs asun poikaystäväni kanssa omassa kämpässä, ja poikkishan on tietenkin useinmiten iltaisin kotona. Yritä siinä nyt sitten laittaa musiikkia soimaan ja vessan lavuaarin hana täysille ja äänettömästi yökätä vatsasi sisältö pöntön syövereihin. Puhumattakaan punaisista silmistä ja turvonneista poskista, joita joudut tämän jälkeen esittelemään poikaystävälle, joka varmaan ihmettelee miksi vessakäynti kesti niin kauan...

No mutta on se tähänkin asti onnistunut ilman kiusallisia kysymyksiä, joten eiköhän se tästä.

Painoin tänä aamuna edelleenkin 55,6 kg.. Eli ollaan taas ärsyttävässä tilanteessa, jossa paino junnaa paikallaan. Onhan se hitosti parempi kuin että paino nousisi, mutta silti ärsyttävää.


Mua on alkanut vähän pelottaa tää mun laihtumisprosessi... Huomaan meinaan taas pieniä asioita ajattelussani ja käyttäytymisessäni, jotka viittaavat anoreksiaan. Siis samanlaisia ajatuksia ja tunteita, joita koin silloin pahimmassa tilanteessani. Ja tämä on siis huono juttu, koska en halua sairastua uudestaan. Haluan vain laihaksi, en luisevaksi.


Eilen eräs ystäväni kysyi että olenko laihtunut. Tämä tuntui tosi hyvältä, mutta samalla jotenkin todella ärsyttävältä, koska tiesin etten ole laihtunut paljoa sitten viime näkemämme. Minun olisi pitänyt laihtua enemmän, jotta ystäväni olisi kysymättäkin tiennyt minun laihtuneen!!


Mietin myös sellaista asiaa, että kun viimeksi laihdutin (sairastumatta anoreksiaan) onnistuneesti ja paljon, söin kaksi kertaa päivässä ison lämpimän aterian. Siis klo 12 aikaan koulussa ison lautasellisen ruokaa ja sitten kotona n. klo 18 toisen ison lautasellisen lämmintä kotiruokaa. Ja laihduin aivan helvetin hyvin!! Ja siis söin todellakin paljon enkä mitään "iik söin yhden perunan!!", sillä monet ystävistäni päivittelivät että "Vitsi kun oot noin laiha niin kuvittelin ettet syö mitään, mutta sähän syöt aivan sairaasti". Että silviisiin. Ja silloin söin joskus karkkia, sipsiä tms, mutta oksensin kaiken aina pois.


Eli siis jos haluan laihtua näkemättä nälkää ja sairastumista anoreksiaan, palaan tähän kyseiseen omalla kohdallani hyväksi todettuun metodiin. Mutta silloin olin kyllä kovin nälkäinen usein koska ruokailuvälit olivat niin pitkiä. Eli jos nyt söisinkin klo 12 ja 18 hiukan pienemmät ateriat, ja aamulla, iltapäivällä ja illalla pienet välipalat. Tällöin kokonaisenergiansaantini olisi suurinpiirtein sama kuin silloin kun onnistuin laihduttamisessa erittäin hyvin. Olen testannut tätä metodia nyt muutaman päivän ja ainakin fiilis on hyvä eikä nälkä yllätä. Laitan vielä alle suuntaa-antavan kaloritaulukon (kalorit ovat siis NOIN määriä, eivät tarkkoja ja vaihtelevat hiukan päivittäin):


klo 9 - 100 kcal (jogurtti tai omena)
klo 12 - 350 kcal (kotiruokaa)
klo 16 - 100 kcal (omena)
klo 18 - 350 kcal (kotiruokaa)
klo 21 - 100 kcal (hedelmä tms)
yhteiskalorimäärä = 1000 kcal.


Laihtumisvauhti ei päätä huimaa, mutta ainakin ahmimiset vähenevät, en näe nälkää ja tulokset ovat mitä ilmeisemmin pysyvämpiä = Ei jälleen yhtä kitukuuria mulle, kiitos!

perjantai 25. tammikuuta 2008

Pieni vastoinkäyminen

Paskan marjat! Paino oli tänään aamulla tasan 56 kg. Voihan vitun vitun vittu... Ne oli ne muutamat irtokarkit jotka sorruin vetämään naamaan eilen!! Eikä auttanut yrittää oksentaa, ne karkit oli painuneet keiton alle mahalaukun alimpaan kolkkaan... Helvetti!!! No, ei vaivuta totaaliseen synkkyyteen... En kirjaa tätä kohonnutta painoa sivupalkkiin, vaan painan lukeman väkisinkin pienemmäksi viikon sisällä ja kirjaan vasta uuden pienemmän painoni. Kyllä, niin teen.

Katselin äsken YouTubesta erilaisia Thinspiration videoita (etsi sanalla Thinspiration, löydät kauhean kasan videoklippejä). Aijaijai, ne kauniit vartalot saivat kyllä viimeisetkin aivonystyrät virittymään laihdutusmielelle! Haluan haluan haluan sellaisen vartalon, kauniin ja hoikan vartalon. Hoikat reidet ja käsivarret, ei vaan TODELLA SAIRAALLOISEN LAIHAT! Ja solisluiden ja lonkkaluiden TÄYTYY paistaa ihon läpi erittäin selvästi!

kuva täältä
Please God, anna mulle tuollainen kroppa!!!

Eilisen syömiset meni ihan ok, mutta söin silti liikaa:

Aamiainen: Valio profeel jogurtti - 80 kcal
Lounas: Makaronilaatikko - 350 kcal
Välipala: Omena, mandariini - 80 kcal
Päivällinen: Porokeitto - 250 kcal
Illalla: Irtokarkkeja - 150 kcal (PAHA PAHA PAHA!!!)
= 910 kcal (LIIKAA LIIKAA LIIKAA!!!)

Kävin illalla ratsastamassa tunnin (lasken vain itse ratsastuksen) , eli kaloreita kului 300 kcal.

Eli kokonaisvaje:
- 1600 kcal (perusaineenvaihdunta)
+ 910 kcal (syömiset)
= - 690 kcal
- 300 kcal (liikunta)
= - 990 kcal.

Tiedättekö muuten mikä tässä jutussa ärsyttää niin maan perkeleesti? Se, että kun viimeksi painoin 46 kg, poikaystäväni valitti että olen aivan liian laiha, eikä mulla ole enää tissejä tai persettä. Eli se ei halua että musta tulisi taas niin laiha!! Arvatkaa onko siinä kiva laihduttaa kun toinen jankkaa vieressä että "lopeta oot jo tarpeeks laiha"!!! MUR.

Menen katsomaan lisää Thinspiration videoita, jotta saisin vahvistettua laihtumishalujani. Välillä kun tulee pelottavasti sellainen fiilis, että eihän tässä tarttis paljoa laihduttaa... Mutta kun tarttis!! Ihan minimi-vähimmäismäärä on se 50 kiloon laihduttaminen, mielellään pienempiin lukemiin!! Auts, kauhea nälkä, vatsaan sattuu... Ehkä haenkin ison kupillisen teetä ja ryystän sitä samalla kun haen inspiraatiota laihduttamiseen...

Jaksamisia! Ajattelen kesäistä hietsua ja itseäni bikineissä (tietenkin siinä vaiheessa) LOISTAVASSA RANTAKUNNOSSA... Ei siis ruokaa tälle possulle.

torstai 24. tammikuuta 2008

Positiivinen yllätys

Oho! Kun eilen lisäsin tuonne sivupalkkiin tuon PAINO-taulukon josta näätte edistymiseni, olin käynyt viimeksi vaa'alla 18.01., joten laitoin sen eilisen painoksi eli "aloituspainoksi" kun ajattelin että painan vähintään saman verran edelleen. Tänään aamulla kävin kuitenkin vaa'alla, joka näytti 55,6 kg!! Eli siis en voinut painaa eilen yhtä paljon kuin 18 pv, joten muutin "eilisen painon" kohdalle oikean päivämäärän ja lisäsin tämän päivän painon. Jepajee, 55 saavutettu!! :D Jos jatkan samaa rataa, ei kestä montaa kuukautta kun olen ensimmäisessä tavoitepainossani, eli 50 kg:ssa!!















kuva täältä

Eilen oli ihan ok päivä. Päivän syömiset:

Aamiainen: Valio profeel jogurtti - 80 kcal

Lounas: Makaronilaatikko (itsetehty) - 300 kcal
Välipala: Omena, Valio profeel jogurtti - 150 kcal
Päivällinen: Jauhelihakastiketta, punajuuria - 300 kcal
Iltapala: 2 satsumaa - 80 kcal

= 910 kcal.

Kävin salilla tekemässä crosstrainerilla 30 min (-330 kcal) ja lihaskuntoa 40 min (- 230 kcal) eli yhteensä kulutettuja kaloreita 560.

Eli jos perusaineenvaihduntani on noin 1600 kcal, saan laskettua koko päivän energiasaannin:
- 1600 kcal (perusaineenvaihdunta)
+ 910 kcal (plussataan syömiset)
= - 690
- 560 kcal (vähennetään liikunnat)
= - 1250 kcal

Joten kokonaisenergiansaanti olisi noin - 1250 !! Huimaa, mutta tosi siistiä :)
















kuva täältä


Mietiskelin tässä että tekisin muutaman kanssasisaren tyyliin parit tavoitteet liitettyinä alenevaan painoon, eli että palkitsisin itseni tietyllä palkinnolla jahka sovittu paino on saavutettu. Alustava suunnitelma voisi olla esimerkiksi tällainen:

54 kg : Menen kampaajalle ja leikkautan + värjäytän hiukseni uuteen uskoon

53 kg : Ostan uudet ja hyvät salikengät, joita olen hinkunut jo pitkään

52 kg : Tilaan itselleni ajan jalkahoitoon (eli jalat sandaalikuntoon!)

51 kg : Mitäköhän tähän keksisi... Ehdotuksia? :)

50 kg : Hankin napakoruni (tai siis napareiän) takaisin (tiedän että se on ns. "teinikoru", mutta itse en hankkinut sitä kauheimpaan teinivillitysaikaan, ja pidin napakorustani valtavasti!)

Nyt palaan työnteon pariin ja muutaman tunnin kuluttua lähden ratsastamaan, eli totaalista energiankulutusta tiedossa! Hauskaa ja miinuskaloripitoista loppupäivää kaikille! ;D

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

From the beginning

Tarina on pitkä ja kivinen, mutta sen luettuanne saatatte ymmärtää ajatusmaailmaani hiukan paremmin.

Joudumme palaamaan takaisin nuoruusvuosiini, ylä-asteelle. Olin ala-asteen loppuajat ja seitsemännen luokan ollut melko pullea, melkeinpä normaalipainon ylärajoilla. Tämä ei minua itseäni haitannut, vaikka sainkin kuulla välillä läski-kommenttia. Seitsemännen ja kahdeksannen luokan välisen kesäloman aikana kiinnostuin sattumalta rullaluistelusta ja luistelinkin koko kesän ajan melkein päivittäin 10 km lenkin. Tästä seurasi, että laihduin PALJON. En muista tarkkaa menetettyjen kilojen määrää, sillä en muista alkupainoani... Kesän jälkeen painoin kuitenkin 44 kg, ja voi sitä ihmetystä, jota sain osakseni. Kaverit käskivät syödä enemmän ja päivittelivät liian laihaa ulkomuotoani. Minua itseäni tämä ei liikuttanut mitenkään, sillä en edes ollut huomannut laihtuvani, sillä se tapahtui "vahingossa".

Loppujen lopuksi päädyin normaaliin rutiinitarkastukseen koulun terveydenhoitajalle joskus kahdeksannen syksyllä, ja siitäkös ne ongelmat vasta alkoivat... Minut leimattiin heti anorektiseksi, jouduin kuuntelemaan tunteja sepitystä laihuudestani ja tytöistä, jotka laihuutta ihannoivat. Olin ymmälläni, sillä en kokenut olevani mitenkään liian laiha, olin vain tyytyväinen omaan kroppaani kuten aina ennenkin. Terveydenhoitaja kuitenkin soitti vanhemmilleni asiasta ja passitti minut painokontrolleihin, jolloin rupesin vasta pikkuhiljaa tiedostamaan vartaloani ja ihannoimaan laihuutta. Pikkuhiljaa aloin nauttia saamastani höösäyksestä laihuuteni takia. Hymyni ei voinut olla yhtään leveämpi kun jälleen joku ystävistäni kauhisteli kuihtunutta olemustani.

Siitä sitten lähtivät liikkeelle vuosien anoreksia- ja myöhemmin bulimia-kierteet. En ole sen jälkeen ollut kertaakaan tyytyväinen vartalooni, enkä ole vieläkään. Vuoden 2006 kesään mennessä olin bulimian takia lihonnut jonkun verran ja saman vuoden syksyllä laihdutin 15kg pois. Nämä tulivat tietenkin vuoden 2007 aikana takaisin korkojen kera, ja nyt olen taas siinä pisteessä, että haluan kaiken ylimääräisen pois, eli "anoreksiakroppani" takaisin. Älkää käsittäkö väärin, en halua itse anoreksiaa takaisin, vain sen kropan. Ja ilman ahmimista ja oksentamista, kiitos.

Olen päättänyt tehdä tällä kerralla kaiken oikein, eli terveellisesti. Vähemmän (huonoa) ruokaa ja enemmän liikuntaa. Pikkuhiljaa hyvä tulee, tällä kerralla en suostu takaisin vittumaiseen oravanpyörään, jossa laihdun nopeasti, mutta saan lopulta joka-ikisen kilon takaisin kavereiden kera.

Puristus alkoi jo hiljalleen viime syksynä, mutta vasta uudenvuoden tienoilla aloitin tosissani. Kutsuttakoot sitä vaikkapa uuden vuoden lupauksekseni, ihan sama, mutta sen aion toteuttaa. Aion laihduttaa painoni VÄHINTÄÄN 50 kg:aan, koska lihaskin painaa, eli jollen halua olla löysä lihakseton luuranko, en välttämättä voi painaa sen vähempää... Katsotaan.

Eilen näin erästä kaveriani parin viikon tauon jälkeen, ja hän sanoi että OLEN LAIHTUNUT. Voi sitä onnen määrää! Melkein tuli kyyneleet silmiin... Näitä lisää! Olen kuin olenkin laihtunut, mutta en paljoa, en ainakaan tarpeeksi. Sivupalkissa on painoni ja mittausten päivämäärät, jotta kaikki (including me) voivat seurata tappavan tasaista etenemistäni.

En ole vielä päättänyt, lisäänkö blogiin ennen-jälkeen kuvia itsestäni, mutta se voisi toisaalta olla ihan hyvä juttu, sillä näin saisin ihan konkreettisesti nähdä edistyksen, jos sellaista ylipäänsä koskaan tapahtuu. Ja myös te saisitte naurahdella pöhöttyneelle olemukselleni. ;)

Katsotaan, katsotaan mihin blogi tästä kehittyy. After all, ollaan vielä sen verran lapsen kengissä, että mitä tahansa voi tapahtua!