keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Salisikailua ja persoona trainer

Vaikka eilinen menikin syömisten suhteen aivan päin persettä ja söin yhteensä 1500 kcal, niin en vaivu synkkyyteen. Olen KUITENKIN laihtunut eilisestä 800 grammaa, joten runebergin mössöt ei ainakaan suoraan painuneet suurentamaan vaakani lukemaa! :) Lisäksi koin positiivisia yllätyksiä eilen, kun äiskä suostui sponssaamaan minulle uudet kengät (olen asunut viimeiset 1½ vuotta poissa äitin ja iskän nurkista ja olen tyyliin sinä aikana ostanut kaikki kenkäni omilla killingeilläni) ja sen lisäksi äiskä antoi tupon liikuntaseteleitä tassuihini! Se siis tarkoittaa vääjäämättä sitä, että käyn tänään lataamassa salikorttini, mikä taas tarkoittaa, että todellista kalorien polttamista tiedossa!! :D

kuva täältä


Olen tuon kuntosalin suhteen aika omalaatuinen tallaaja. Nimittäin latailen korttiani aina vain kuukauden kerrallaan, ja toisinaan saatan latailla sitä puoli vuotta putkeen, mutta toisinaan lataan kuukauden, sitten on pari kuukautta väliä ennen kuin lataan sen seuraavan kerran. Mutta aina kun korttini on aktiivinen, käyn salilla aivan himona! Siis about ryhmäliikunnassa vähintään 4 kertaa viikossa ja salilla kans vähintään 4 kertaa viikossa ja muun aikataulun mukaan lisään liikuntaa joka väliin niin paljon kuin mahdollista. Ja niinä kuukausina kun käyn salilla, jaksan panostaa syömiseenkin tosi paljon, sillä mieleni täyttyy ajatuksilla kuten "Miksi ostaisin nyt kilon karkkia ja heittäisin hukkaan koko viikon järkyttävät hikirääkit?". Joten aina kun salikortti on voimassa, voisi sanoa että kuntoni kasvaa kohisten ja paino tippuu huomaamatta... Miksen siis saakeli pidä sitä korttia ladattuna 24/7 kahtenatoista kuukautena vuodessa???!!! Jostain syystä se jää aina silloin tällöin lataamatta ja edellisen kuukauden hyödyt valuu pikkuhiljaa viemäriin... ARGH.

Yritän nyt tsempata itseäni jotta pitäisin salikortin ladattuna jatkossa... Paras vaihtoehto olisi ladata salikortti koko vuodeksi, mutta kun lähden kesällä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, ei ole mitään järkeä ladata korttia vuodeksi eteenpäin kun en kerran täällä hillu kuin seuraavat 6 kk... Täytyy siis vain käydä lataamassa kortti kuukauden välein.

Toinen asia, mitä olen vakavasti miettinyt, on personal trainerin palkkaaminen. Luin eilen Kunto Plus-lehdestä artikkelin personal trainereista ja se vaihvisti hinkuani entisestään. En siis tarkoita minkään huippukalliin supertrainerin palkkaamista puoleksi vuodeksi, vaan meidän salin omaa (erittäin ammattitaitoista) personal traineria pariksi kerraksi, jotta tämä voisi vedellä vähän suuntaa antavia viivoja treenaamiselleni. Mutta epäilen vahvasti, että tämä nainen ei oikein ymmärtäisi jos sanoisin ekaksi että "En suostu syömään paljoa, sillä haluan laihtua 10 kiloa eli laita vaan ruoat minimiin ja treenit maksimiin"... Ja arvatkaa nouseeko karvat pystyyn jos se heittää eteeni jonkun 2500 kcal päivää kohden sisältävän proteiinipitoisen ravintosuunnitelman ja käskee vetää ruokaa naamaan kaksin käsin, ja sitten treenataan vaan joku 4 kertaa viikossa... NO THANKS!! Pitäisi saada joku sellanen traineri joka ei laittaisi vastaan mun tavotteille, vaan auttaisi vaan kiltisti tekniikan kanssa ja antaisi vinkkejä että miten rasvan saa palamaan tehokkaimmin ja kropan kiinteytettä nopeimmiten. JA kaikista pahin juttu tän kyseisen trainerin kohdalla on se, että se on mun avomiehen (hui mikä sana! siis poikaystävän, jonka kanssa asun) äidin erittäin hyvä kaveri. Niin kiva jos se rupeaa selittämään tälle avokin äidille että mulla on orastava anoreksia enkä halua syödä ja haluan rääkätä itteeni hullun lailla..... Ääh, vaikeeta.

kuva täältä


Mites te muut: Millaista on salikäyttäytymisenne ja onko minkäänlaisia kokemuksia personal trainereista?

6 kommenttia:

Spiah kirjoitti...

Kiitos. :) Pitää yrittää painaa toi nestejuttu mieleen kun seuraavankerran pomppaan vaa'alle..


Mä käyn salilla joko ihan hirveesti, ainakin 5 kertaa viikossa ja montakin kertaa päivässä tai sitten en käy ollenkaan. :P Mikähän siinä on kun en opi käymään esim. säännöllisesti 3 kertaa viikossa t_a_s_a_i_s_e_s_t_i.

Sirpale kirjoitti...

Mie käyn aina salilla kun aika siihen salliipi, tosin tääkin viikko on menny miten ny on menny:/ ei hyvin:/
PT:stä ei ole kokemusta, ja samanjutun luin, intoa ois:)

Nurgle kirjoitti...

Hullultahan se kuulostaa, toivon totisesti sen pitävän silti paikkansa :D

Mun pitäis kanssa uskaltautua salille koska pääsen käyttämään sellaista melkein ilmaiseksi, siellä ei vaan ole tarjolla mitään ohjausta enkä oo ikinä salilla käynyt. Pelkään että kaikki kyttää kun koitan säätää jtn. Tietäisitkö löytyisikö esim. netistä jotain valmiita ohjelmia salille?

Amy kirjoitti...

Joo ymmärrän kyllä mitä tarkoitit blogini kommenttilaatikossa. Tuona kyseisenä päivänä vaan asia ärsytti erityisen paljon.
Kiitos piristävästä palautteesta!

fanatic kirjoitti...

spiah: Juu, mulla esimerkiksi tänään (se aika kuusta) vaaka pomppasi kivasti ylöspäin pelkän nesteen takia... :/ Ei se silti kivalta tunnu vaikka tietää että nesteestä johtuu. Munkin pitäis löytää kultainen keskitie ton salillakäynnin suhteen. :)

sirpale: Kiire mullakin aina välillä rajottaa, mutta useinmiten saan väkisinkin puskettua aikaa jostain raosta. :)

nurgle: Hmm, en kyllä netissä ole törmännyt sellaisiin kunnollisiin ohjeisiin joissa ois kuvat ja kaikki... Joissain liikunta-lehdissä niitä aina välillä näkyy. Ja kirjastosta vois löytyä joku aloittelevan kuntoilijan opas tms.. Tuntisitkohan ketään ketä voisi opettaa sua aluksi vaikkei se oliskaan itse mikään ammattilainen? Mua ainakin joskus vuosia sitten opetti oma poikaystävä joka oli käyny salilla kauan ennen mua. :)

may&amy: Eipä kestä! :) On aina kiva saada kommentteja ja mielestäni niitä on myös kiva kirjoittaa sillä tietää että luultavasti myös toinen ilahtuu.

Anonyymi kirjoitti...

Salilla treenaamisesta.

Itse käyn puntilla 3-4 kertaa viikossa, riippuu miten ehdin ja onko pelejä. Teen fyysistä työtä, joten siinä tulee lihaksia käytettyä jo monta tuntia päivässä.

Koskaan en ole mihinkään pt:n apuun turvautunut, luotan omiin tietoihini ja pakkiksesta nappailen ohjelmia.
Tavoitteena hankkia lihasmassaa, joiten sarjat/toistot/sarjapainot eivät ole tätä tyypillistä pissisten 4-5x15-30x5kg -paskaa.

Tähän päälle sitten kunnon syömiset ja katson että saan protskua tarpeeksi.